Ghost-oikeusvääntö jatkuu: Tobias Forgelle makea voitto kamppailussa ex-jäseniä vastaan

12.2.2019 08:39

Ghost-johtaja Tobias Forgen ja yhtyeen entisten jäsenten välinen oikeistaisto jatkuu jatkumistaan, ja vääntö alkaa kääntyä Forgen voitoksi. Riita tuomittiin jo kertaalleen Forgen eduksi, kun oikeus päätyi puoltamaan laulajan näkemystä siitä, että ex-jäsenet olivat palkattuja sessiomuusikoita eikä osapuolten välillä ollut kunnollista sopimusta yhtyeen varojen jakamisesta. Nyt taistelua jatkettiin valitustuomioistuimessa.

Forgen oikeuteen haastaneet Simon Söderberg, Mauro Rubino, Henrik Palm ja Martin Hjertstedt valittivat Linköpingin käräjäoikeuden päätöksestä esittämällä, että tuomari Henrik Ibold olisi ollut esteellinen toimessaan. Sekä Forge että Ibold kuuluvat nimittäin Ruotsin vapaamuurareihin.

Nyt Blabbermouth uutisoi, että valitus on hylätty. Päätöksessä todetaan, etteivät ex-jäsenet kyenneet antamaan kunnollista näyttöä eturistiriidasta. Ruotsissa on perustuslaillinen yhdistymisvapaus, ja tuomarikin on vapaa kuulumaan mihin lailliseen organisaatioon haluaa.

Tapaus alkaa siten olla pikkuhiljaa taputeltu, elleivät kanteen nostaneet entiset jäsenet keksi vielä jotain uutta strategiaa. Panokset ovat kovat: nelikko on jo tuomittu korvaamaan Forgen lakikuluja noin 130 000 euron edestä.

Lisää luettavaa