Gojira-rumpalin hämähäkki pistää Mastodon-muusikoita kylmäksi – tällaisia videoita syntyy, kun tylsyys ja höperyys iskevät kiertueilla

Evil-Marion hämähäkkikätyri koituu Brann Dailorin kohtaloksi.
kaappaus Instagramista / @gojiraofficial

Kuten kaikki joskus keikkaa tehneet varmasti tietävät, leijonanosa ajasta kuluu lähinnä odotteluun. Varsinkin kiertueilla odotteluajan määrä kasvaa vielä entisestään. Ensin odotellaan keikkabussissa seuraavaan paikkaan siirtymistä, sitten odotellaan että crew saa kamat pystyy, tehdään soundcheck, syödään ja odotellaan keikan alkuun. Toista kaavaa useita viikkoja putkeen. Ei ole siis mikään ihme, että pitkien kiertueiden loppuvaiheessa pääkoppa alkaa joillain käydä ylikierroksilla ja iskee kiertuehöperyys.

Gojira-yhtyeen rumpali Mario Duplantier esimerkiksi käyttää runsasta joutoaikaansa tehtailemalla huvittavia, no, kutsuttakoon niitä nyt vaikka lyhytelokuviksi. Rumpalismies on kehittänyt videoihinsa Evil-Mario alter egon, jonka harrastuksiin kuuluu kiertueella mukana reissaavien bändien soittajien eliminoiminen ja omalaatuinen ranskalainen huumori. Näitä videoitaan Duplantier sitten jakaa meidän iloksemme omalla Instagram-tilillään.

Tuoreimmalla videolla Evil-Marion hämähäkkikätyrin saaliiksi joutuvat Mastodon-kitaristi Brent Hinds sekä rumpali Brann Dailor. Niin ja hämähäkin äänenä kuullaan puolestaan Devin Townsendia (joka on itsekin joutunut samaisen hämähäkin uhriksi). Evil-Marion uhreiksi ovat aiemmin joutuneet myös Alter Bridge -solisti Myles Kennedy sekä ranskalainen extreme-urheilija Matthias Giraud.

Eipä sillä, voisihan sitä aikaansa toki paljon huonomminkin käyttää. Tässä esimerkkinä muutama video Marion ja kumppaneiden hassutteluista:

#evilmario #35 #spidey @dvntownsend

Henkilön Gojira Official (@gojiraofficial) jakama julkaisu