Grandmaster Flash & the Furious Five -muusikko pidätettiin – Hiphop-pioneeria epäillään naisen pahoinpitelystä

Melle Mel kiistää lyöneensä naista silmään.
3.7.2023 14:49

Hiphop-edelläkävijä Grandmaster Flash & The Furious Fivessä räpännyt Melle Mel, oikealta nimeltään Melvin Glover pidätettiin viime viikon maanantaina naisen pahoinpitelystä epäiltynä. Asiasta uutisoi Rolling Stone, joka on vahvistanut asian Los Angelesin poliisiviranomaisilta. Melle Mel vapautettiin 50 000 dollarin takuusummaa vastaan ja tapausta käsitellään oikeudessa 17. heinäkuuta.

Rolling Stonen mukaan BET Awardsissa esiintynyt Melle Mel oli tavannut gaalan jatkoilla Jori Jordon nimisen naisen, jonka kanssa tämä oli siirtynyt myöhemmin hotelliin. Jordon väittää ehdottaneensa intiimiä kanssakäymistä, jonka jälkeen Mel oli hänen mukaansa muuttunut aggressiiviseksi ja lyönyt häntä silmään. Jordonin mukaan hänen onnettomuuden vuoksi leikatun silmänsä tikit aukesivat lyönnin seurauksena.

Räppäri itse kertoi Rolling Stonelle tapahtumien edenneen niin, että hän ja Jordon – jotka ovat muusikon mukaan tunteneet yli 20 vuotta ja asuneetkin joskus yhdessä – menivät kyllä yhdessä hotelliin ja heille tuli riitaa, kun hän oli pyytänyt naista poistumaan huoneesta. Melin mukaan hän yritti saattaa Jordonin ulos, kun yhtäkkiä tämä alkoi pidellä silmäänsä ja vaati heitä lähtemään sairaalaan. Mel kieltäytyi ja käski Jordonia soittamaan poliisit, koska ajatteli näiden saavan naisen poistumaan. Poliisien saavuttua Jordon sanoikin Melin lyöneen häntä ja muusikko pidätettiin. Mel kiistää pahoinpitelyn jyrkästi.

”Hän sanoi käyneensä leikkauksessa kuukausi sitten. Jos olisin todella lyönyt häntä, varsinkin kaikkien niiden sormusteni kanssa, jälki olisi ollut paljon pahempaa. Jotain varmaan tapahtui hänen silmälleen, mutta minä en lyönyt häntä. Jotain tapahtui nahistelun tuoksinnassa yrittäessäni saada häntä ulos huoneesta”, räppäri kommentoi Rolling Stonelle.

Dj Grandmaster Flashin ympärille 1970-luvun lopulla rakentunut Grandmaster Flash & the Furious Five oli hiphop-pioneeriryhmä, jonka räppärit Melle Mel, Melle Melin veli Kidd Creole (Nathaniel Glover) ja Cowboy (Robert Wiggins) olivat ensimmäisiä räppäreitä, jotka käyttivät itsestään master of ceremonies- eli mc-titteliä. Grandmaster Flash & the Furious Five nimettiin ensimmäisenä hiphop-ryhmänä Rock & Roll Hall of Fameen vuonna 2007 ja yhtyeen The Message -hitti sisällytettiin mukaan Yhdysvaltojen kansalliskirjaston kansalliseen ääniterekisteriin vuonna 2002.

Melle Melin veli Nathaniel Glover eli Kidd Creole tuomittiin viime vuonna taposta 16 vuodeksi vankeuteen. Räppäri oli puukottanut kodittoman miehen kuoliaaksi vuonna 2017. Kuulusteluissa Kidd Creole kertoi olettaneensa, että hänelle tuntematon 55-vuotias mies yritti lähennellä häntä, joten hän iski uhriaan veitsellä kahdesti ylävartaloon.

Lisää luettavaa