Green Day nauhoitti musiikkia Suomessa

Helsingissä tiistaina 8. kesäkuuta esiintynyt Green Day vietti Suomessa kaikkiaan kolme päivää, mutta yhtyeen aika ei suinkaan kulunut laiskotellessa. Trio oli sitä vastoin varannut itselleen nauhoitustilat Finnvox-studiolta ja yhtye purkittikin viime sunnuntain aikana muutaman uuden kappaleen.

Kyläsaaressa järjestettyyn Green Dayn konserttiin saapui puolestaan noin 26000 ihmistä. Pitkästä aikaa Suomessa soittaneen amerikkalaisyhtyeen setti koostui uran varrelta poimituista biiseistä sekä muun muassa The Beatlesilta ja The Rolling Stonesilta lainatuista kappaleista.

www.greenday.com