Guns N’ Rosesin kiertue sujunut yli odotusten eikä loppua näy – Keikkoja sovittu pitkälle ensi vuoteen

27.7.2016 11:06

Axl Rosen ja Slashin esiintyminen samalla lavalla samaan aikaan tuntui vielä muutama vuosi sitten lähes mahdottomalta ajatukselta. Mutta niin vain lähes klassiseen kokoonpanoonsa palanneen Guns N’ Rosesin kiertue on lyönyt ällikällä niin fanit kuin kriitikot.

Toistaiseksi ainoastaan Amerikassa kiertävää bändiä odotetaan tietysti myös Eurooppaan. Yhtyeen tuotantovastaava Dale Skjersethin antaman haastattelun perusteella toive saattaa toteutua hyvinkin piakkoin, sillä kiertueelle ei ole tiedossa päättymispäivää.

– Keikkoja on sovittuna jo pitkälle ensi vuoteen. Kaikki paiskivat lujasti töitä ja puhaltavat yhteen hiileen pitääkseen rattaat pyörimässä, Skjerseth kertoi 11 Aliven haastattelussa.

Skjerseth oli mukana suunnittelemassa tuotantoa ja vastaamassa lavasta jo 90-luvun alussa Guns N’ Rosesin Use Your Illusion -kiertueilla. Villit ja vaaralliset ajat ovat jääneet taakse ja tänä päivänä lavalle nousee aikuistunut ja ammattimaisempi yhtye, sanoo Skjerseth. Bändi tulee hyvin toimeen eikä myöhästelystä lähes taiteenlajin tehnyt Axl ole aloittanut ainoatakaan keikkaa myöhässä tällä kiertueella.

– Olemme kaikki vanhoja ja haluamme päästä nukkumaan ajoissa, Skjerseth nauraa.

– Axl, kuten kaikki muutkin, ottaa homman tosissaan. Hän on joskus keikkapaikoilla jopa ennen muuta bändiä. Ja vaikka kaikilla on henkilökohtaiset pukuhuoneet, he tulevat hyvin toimeen keskenään. Kaikilla on perhe mukana ja vanhemmiten sitä vain tarvitsee enemmän omaa tilaa ja rauhaa. Ennen lavalle nousua bändi kokoontuu yhteen ja psyykkaa itsensä vetoa varten.

Lisää luettavaa