Haloo Helsinki! julkaisee uuden levyn ennen kevään superbileitä – Yhtye julkisti levyn nimen ja kansitaiteen

9.1.2017 11:39

Haloo Helsinki! palaa kuluvana keväänä paitsi keikkalavoille myös levykantaan.

Uusi levy Hulluuden Highway, jota on äänitetty kuuluisassa berliiniläisessä studiossa, julkaistaan 10. maaliskuuta. Faneilla on siis sopivasti aikaa ottaa pitkäsoitto haltuun ennen yhtyeen paluukeikkoja Tallinnassa. ”Superbileet” pidetään Saku Suurhallissa perjantaina 24. maaliskuuta sekä lauantaina 25. päivä. Perjantain konsertti on suuren kysynnän vuoksi järjestetty lisäkonsertti.

Hulluuden Highway -levyltä julkaistiin viime vuoden lopulla ensimmäinen single Rakas. Kappaleen musiikkivideon on ohjannut Herra Ylppö.

#hulluudenhighway #haloohelsinki

Kuva, jonka Haloo Helsinki! (@haloohelsinki_official) julkaisi

Lisää luettavaa