Haluatko saada bändisi esiintymään Wacken Open Airiin? Nyt se olisi taas mahdollista

8.10.2019 09:21

Huomio, kaikki metallimuusikot! Wacken Metal Battle tulee taas, eli haussa on yksi asiansa osaava kokoonpano, joka pääsee konsertoimaan metallimusiikin jättifestareille Saksaan. Samaan hengenvetoon yhtye pääsee muuten myös Nummirockiin, joten kaiken kaikkiaan asiallinen kisa olisi tarjolla.

Tiedote kertoo, että kisa järjestetään samalla tavalla kun vuonna 2018. Bändi hakee mukaan kilpailuun lomakkeella. Kaikkien hakeneiden kesken tuomaristo valitsee kymmenisen yhtyettä semifinaaleihin. Semifinaalit järjestetään Helsingin On the Rocksissa 19.–20. helmikuuta 2020. On the Rocksista valitaan puolestaan kaksi kokoonpanoa Nummirockiin 19. kesäkuuta, ja näistä toinen selviytyy lopulta Wackeniin saakka.

Wackenissa sitten on vastassa sellaiset 30 bändiä eri puolilta maailmaa. Paikalle tulee kisaajia Suomen lisäksi muun muassa Libanonista, Egyptistä, Karibialta, Australiasta, Islannista, Kiinasta ja Intiasta. Finaali järjestetään 30.7.–1.8.2020.

Kiinnostuneiden kannattaa suunnata tähän osoitteeseen ilmoittautumislomaketta täyttämään. Onnea matkaan, paras voittakoon!

Lisää luettavaa