Onko John Wayne edelleen kansallissosialisti? Millions of Dead Cops nähdään Suomessa, mukana Terveet Kädet

Näiltä keikoilta ei ainakaan vauhtia puutu.
21.7.2026 12:42

Hardcore-osaston punkrockin kannattajilla riittää lähiviikkoina ihmeteltävää, kun teksasilainen alan pioneeri Millions of Dead Cops saapuu Suomeen esiintymään. MDC-lyhenteenkin turvin operoiva, vuonna 1979 perustettu yhtye nähdään täällä heinä–elokuun vaihteessa kolmella keikalla.

Orkesteri konsertoi 30.7. Helsingin On the Rocksissa, 31.7. Saimaa Punk -festareilla Lappeenrannassa ja 1.8. Tampereen Tavara-asemalla. Ensin mainitulla keikalla mukana on Terveet Kädet, Lappeenrannassa lavalle nousevat myös esimerkiksi Terveet Kädet, Rattus, Rymihäiriö sekä Radiopuhelimet ja Tampereella tykittelevät myös Terveet Kädet ja Kohu-63. Keikkojen ennakkomyynti hoidetaan Tiketin välityksellä.

Millions of Dead Cops tunnetaan erityisen hyvin vuonna 1982 julkaistusta nimettömästä debyyttialbumistaan. Tuolla levyllä on mukana orkesterin tunnetuin kappale John Wayne Was a Nazi, kuuntele tämä iloinen biisi alempaa:

Youtube video