Hämmentävää deathmetal-asiaa: Circle ja Entombed

19.9.2013 13:07

Kuten Soundikin taannoin kertoi uutisessaan niin porilaisyhtye Circle on antanut nimensä käyttöoikeuden toiselle bändille, toistaiseksi määrittelemättömäksi aikakaudeksi. Toisin sanoen tämä uusi Circle on myös Circle, mutta muusikot ovat vaihtuneet täysin – ja samalla musiikkityylikin.

Circle on nimittäin käynyt studiossa ja tuloksena on ehtaa vanhan koulukunnan deathmetalia – siis ainakin ensimmäisen biisin osalta. Toisaalta Circlen valitsema musiikkityyli ei tule suurena yllätyksenä, sillä tämän hetken Circle koostuu metalliyhtye Stench Of Decayn muusikoista. Mukana heiluu myös Speedtrap-kitaristi Ville Valavuo.

Suunnatkaapa siis saman tien Ektro Recordsin Soundclound-sivulle ja ottakaa haltuun Circlen Incarnation SEKÄ entisen Circlen, mutta nykyisen Falconin Partners In Crime. Mahtavaa meininkiä.

Melkein Porin Ruotsin puoleiselta vastarannalta eli Tukholmasta kuuluu myös kummia.

Ensin levy-yhtiö Century Media ilmoitti, että ruotsalaisen deathmetalin kulmakivi Entombed julkaisee Back To The Front -albumin lokakuussa. Kohta uutisoitiin, että ”teknisten ongelmien johdosta” levy ilmestyykin vasta ensi vuonna. Century Median julkaisemassa Entombedin tuoreessa biografiassa kummastutti nyöskin se seikka, ettei alkuperäistä kitaristia Alex Hellidiä enää näkynyt kokoonpanossa.

Ne tekniset ongelmat taitavatkin olla ”lakiteknisiä seikkoja”, sillä Entombedin entiset jäsenet Alex Hellid, Uffe Cederlund ja Nicke Andersson ovat nyt paljastaneet esiintyvänsä Entombedin nimellä Ruotsissa 1. helmikuuta, peräti 65 soittajasta koostuvan Gävlen sinfoniaorkesterin ja 40-jäsenisen kuoron kanssa. Porukan ohjelmistossa on koko Clandestine-albumi.

– Gävlen-keikka on ensimmäinen kerta seitsemääntoista vuoteen, kun soitan Uffen ja Nicken kanssa Entombedin biisejä. Olemme innoissamme tästä konsertista ja se saattaa poikia jatkoakin, Hellid ilmoittaa.

Soundi jututti Century Median kanssa diilin tehneen ”toisen” Entombedin pääjehua eli laulaja L-G Petrovia muutamia päiviä sitten. Mies ei suostunut kommentoimaan Hellidin poissaoloa millään tavalla ja nythän tuonkin vaikenemisen syy sitten selvisi. Edessä taitaa olla orkesterin nimen käyttöoikeuksien selvittämistä, esimerkiksi lakituvassa.

Lisää luettavaa