Heitettiinkö Eagles of Death Metal -nokkamies ulos uudelleen avatulta Pariisin Bataclanilta? – Manageri kiistää väitteet jyrkästi

Eagles of Death Metal esiintyi Bataclanissa 13. marraskuuta 2015 terroristien hyökätessä rakennukseen.

Jesse Hughes ja Josh Homme.

Eilen lauantaina Pariisin Bataclan-klubi avasi ovensa ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden lopulla tapahtuneen verisen terroristihyökkäyksen. Ensimmäisestä konsertista sai kunnian vastata Sting, joka pitikin konserttinsa aluksi tunteikkaan puheen ja lyhyen hiljaisen hetken uhrien muistoa kunnioittaakseen.

Erikoisen varjon tapahtumien ylle heittää kuitenkin muiden muassa Consequence of Soundin raportoima tieto siitä, että vuoden takaisen verilöylyn aikana esiintymisvuorossa olleen Eagles of Death Metal -yhtyeen laulaja-kitaristi Jesse Hughes ja toinen, tuntemattomaksi jäänyt yhtyeen jäsen olisi käännytetty pois klubin ovelta Hughesin aiempien, ”Bataclanin muslimityöntekijöiden osallisuuteen viittaavien lausuntojensa” johdosta. AFP jopa siteeraa Bataclanin perustajiin kuuluvaa Jules Frutosta, jonka väitetään kommentoineen: ”He tulivat, mutta heitin heidät ulos. Joitain asioita ei vain voi antaa anteeksi”.

Eagles of Death Metalia edustavan MGMT:n Marc Pollack kiirehti kiistämään asian heti tuoreeltaan Billboardille lähettämässään lausunnossa: ”Tässä päivässä ei ole kyse Jesse Hughesista tai Eagles of Death Metalista”, mies aloittaa, tarkentaen:  ”Jesse on Pariisissa muistelemassa vuoden takaisia traagisia tapahtumia perheensä, ystäviensä ja faniensa kanssa. Tässä päivässä on kyse olla unohtamatta traagisia ihmishenkien menetyksiä, jotka tapahtuivat hänen silmiensä edessä. Tämä pelkurimainen Jules Frutos tuntee kuitenkin tarvetta pilata oman klubinsa uudelleenavaus levittämällä valheellisia tarinoita lehdistölle ja turmelee upean tilaisuuden levittää rauhan ja rakkauden sanomaa kylvämällä ilkeämielisiä, vihaa lietsovia sanoja. Jesse ei edes yrittänyt päästä klubille Stingin konserttiin.”

Frutos kommentoi jo ennen avajaisia olevansa korviaan myöten täynnä Hughesin ulostuloja. ”Hän antaa näitä uskomattoman paikkansapitämättömiä lausuntoja aina parin kuukauden välein. On täysin hullua väittää turvallisuusvastaaviemme tehneen yhteistyötä terroristien kanssa… riittää jo. Ei enää. Tämän täytyy loppua.”