Herra Ylppö & Ihminen yleisön eteen

3.12.2010 10:57

Herra Ylppö & Ihmiset jatkaa edelleen pitkää keikkataukoaan, mutta sen sijaan Herra Ylppö & Ihminen -kokoonpano (Ylpön lisäksi pianisti Joona Kukkola) esiintyy "harvaan ja valitusti".

Seuraava konsertti tapahtuu CMX:n konsertin avausyhtyeenä Tampereen Pakkahuoneella 11. joulukuuta. Muitakin keikkoja lienee jatkossa luvassa.

– Soitamme muutaman vanhemman kappaleen sovitettuna pianolle, sekä esittelemme muutaman uuden kappaleen, kuten Paula puree, Öitä ja Mies murtuu. Kyseiset kappaleet levytetään myöhemmin koko bändin voimin ja niistä voi hyvinkin kuoriutua rocklauluja. Nyt kuultavat versiot ovat pianoballadiversioita, Herra Ylppö kertoo.

Herra Ylppö & Ihmiset -yhtye julkaisee kaksi albumia vuonna 2012. Kyseessä on kaksi levyä sisältävä teos Mies ja Nainen. Mies-osuuden tuottaa Mikko Karmila ja Nainen-levystä vastaa Rauli "Rake" Eskolin.

www.ihmiset.fi

Lisää luettavaa