H:gin musiikkimessut ja Musiikki & Media samaan aikaan

28.9.2009 16:21

Lokakuun neljäntenä viikonloppuna järjestetään kaksi musiikkialan tapahtumaa eli Musiikkimessut Helsingissä ja Musiikki & Media Tampereella. Vaikka tapahtumat ovatkin erilaisia niin silti sopii kysyä; mitähän järkeä tässäkin on?

Musiikkimessut kertoo nettisivuillaan: Uusi musiikkitapahtuma esittelee alan tarjonnan tallenteista t-paitoihin ja oppilaitoksista orkestereihin. Tunnelmaa tapahtumaan tuovat kauden kuumimmat artistit, soitin- ja laulunäytökset, uuden oppiminen sekä vanhan unohdetun harrastuksen henkiin herättäminen. Messuille odotetaan niin musiikin harrastajia kuin ammattilaisiakin.

Musiikki & Media -tapahtuma taas kertoo itsestään: Musiikki & Media on suurin ja tärkein suomalainen musiikkialan ammattilaisten tapahtuma, johon vuosittain kokoontuu yli 750 toimijaa sekä noin sata kansainvälistä vierasta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös Lost In Music. Neljän päivän aikana 12 keikkapaikalla esiintyy runsaat 80 bändiä ja artistia.

Sillä tavalla.

Lisää luettavaa