Hienoja uutisia: Suomeenkin saapuva soundtrack-guru Ennio Morricone solmi levytyssopimuksen – uusi levy tulossa loppuvuodesta

Yli viidensataan elokuvaan musiikkia säveltänyt ja tänä vuonna Oscarin The Hateful Eight -elokuvan musiikeista pokannut Ennio Morricone on solminut levytyssopimuksen Decca-yhtiön kanssa, raportoi Pitchfork. Hienoa! Vielä hienommaksi asian tekee kuitenkin se, että mieheltä on myös pukkaamassa ulos uutta albumia 7. päivä lokakuuta. Morricone 6 -nimellä kulkeva levy tulee sisältämään uudelleenäänitettyjä versioita Morriconen suurimmista hiteistä ja maestro itse on johtamassa Tšekin kansallista sinfoniaorkesteria näiden versioiden äänityksissä.

Morricone kommentoi tuoretta sopimustaan tiedotteessa seuraavasti:

– The Hateful Eightin suosion myötä olen riemuissani palatessani Decca-leiriin oman levytyssopimukseni myötä. Kyseessä on ainutlaatuinen tilanne koko 60-vuotisella urallani. Päästessäni johtamaan Tšekin kansallista sinfoniaorkesteria omien sävellysteni esityksessä on ollut huikea kokemus. Heidän suorituksensa on ollut kerrassaan erinomainen.

Täältä löytyvä kappalelistaus näyttää näillä näkymin lievästi ilmaistuna herkulliselta:

  1. The Man With the Harmonica (Once Upon a Time in the West)
  2. The Fortress (The Good, the Bad and the Ugly)
  3. The Good, the Bad and the Ugly – Main Theme (The Good, the Bad and the Ugly)
  4. Jill’s Theme (Once Upon a Time in the West)
  5. A Fistful of Dynamite (A Fistful of Dynamite)
  6. The Ecstasy of Gold (The Good, the Bad and the Ugly)
  7. Gabriel’s Oboe (The Mission)
  8. Falls (The Mission)
  9. On Earth As It Is in Heaven (The Mission)
  10. Nuovo Cinema Paradiso (Cinema Paradiso)
  11. Abolisson (Quemada)
  12. Chi Mai (Le Professional)
  13. H2S (H2S)
  14. Metti Una Sera a Cena (Metti Una Sera a Cena)
  15. Croce D’amore (Metti Una Sera a Cena)
  16. Deborah’s Theme (From ’Once Upon a Time in America)
  17. Stage Coach to Red Rock (The Hateful Eight)
  18. Bestiality (The Hateful Eight)
  19. For a Few Dollars More (For a Few Dollars More)
  20. A Fistful of Dollars (A Fistful of Dollars)
  21. La Califfa (La Califfa)
  22. Death Theme (’The Untouchables)

Morricone on myös saapumassa levyn ilmestymisen jälkeen Suomeen 30. marraskuuta Helsingin Hartwall-areenalle, joten kaikkea tätä odotellessa lienee sopivaa nostattaa hieman tunnelmaa ja odotuksia seuraavan kappaleen myötä: