HIMin lopettaminen inspiroi coveriin yllättävältä suunnalta – kotimainen hiphop-lupaus pisti Join Men uuteen, synkkään uskoon

Noah Kin on tuttu nimi monille suomalaista englanninkielistä hiphopia seuraaville. Nyt herra paljastaa olevansa suuri HIM-fani ja näyttää mallia miten tyylikkäästi love metal kääntyy tummanpuhuvan elektroniseksi versioksi.

Noah Kin pistää Join Me'n uuteen uskoon.

Noah Kin kertoo julkaisemassaan tiedotteessa HIMin olleen aina tälle niin sanottu guilty pleasure -bändi, eikä kuulemma edes aivan niin salaisesti.

– Oon aina ihaillut Ville Valon tyyliä kirjoittaa ja säveltää musiikkia, joka elää omassa todellisuudessa, irti ajasta ja paikasta. Kun kuulin, että HIM-projekti tulee päätökseensä, sydämeni särkyi hieman ja hankin saman tien liput Tuskaan, jotta pääsisin näkemään “viimeisen” keikan, myös näyttelijänä kunnostautunut artisti kertoo.

– Silloin tajusin, että mun täytyy nyt tehdä se, versioida HIMin kappale “Join Me In Death” kunnianosoituksena. Halusin antaa HIMille edes jotain takaisin siitä energiasta ja voimasta, mitä olen heiltä vuosien saatossa saanut oman identiteettini luomiseen, niin taiteilijana kuin ihmisenäkin.

Kunnianosoitus henkilökohtaiselle sankarille siis. Jos Noah Kin artistina kiinnostaa, suosittelemme ottamaan haltuun sisarjulkaisumme Rumban pitkä haastattelu viime keväältä.

Kuuntele alta miten Join Me taipuu Noah Kinin elektronisessa käsittelyssä.