Hitintekijä on poissa: jättimäisiä klassikkoja säveltänyt ja tuottanut Jim Steinman on kuollut

Jim Steinman (vas.) ja Meat Loaf Bat Out of Hell -albumin aikaan.
MediaPunch / BACKGRID / AOP

Nyt lähti suuri tekijä musiikkirintamalta. Rolling Stone uutisoi, että Jim Steinman on kuollut 73-vuotiaana. Kuolinsyytä ei ole julkistettu. Hän kärsi 2000-luvulla pahoista terveysongelmista, ja vuonna 2004 iskenyt aivohalvaus vei hetkeksi hänen puhekykynsä.

Steinman teki pitkän ja kunnioitettavan uran tuottajana ja säveltäjänä. Parhaiten hänet muistetaan yhteistyöstään Meat Loafin ja Bonnie Tylerin kanssa. Rockmusikaalien parissa uransa aloittanut Steinman teki yhden suurimmista klassikoistaan 1970-luvun puolivälissä, kun hän sävelsi Meat Loafin Bat Out of Hell -albumin kappaleet ja soitti levyllä koskettimia. Myös jatko-osa Bat Out of Hell II: Back into Hell (1993) ja sen hittikappale I’d Do Anything for Love (But I Won’t Do That) ovat Steinmanin käsialaa.

1980-luvulla hän tuotti muun muassa Bonnie Tylerin albumin Faster Than the Speed of Night (1983) ja sävelsi sen kuuluisimman laulun Total Eclipse of the Heart. Synkeämmän rockin ystävät muistavat hänet erityisesti Sisters of Mercyn This Corrosion– ja More -biisien säveltäjänä.

Kaikkiaan Steinmanin tavalla tai toisella työstämiä levyjä on myyty sellaiset 190 miljoonaa kappaletta. Ei ollenkaan huono saldo yhdelle ihmiselle.