Alice In Chains on palkittu kotikaupunki Seattlessa sijaitsevan Museum of Pop Culturen myöntämällä Founders-palkinnolla. Loudwire-lehti haastatteli yhtyeen basisti Mike Ineziä tunnustuksen tiimoilta ja basistilta kysyttiin, mitä yhtyeen vuonna 2002 huumeisiin menehtynyt laulaja Layne Staley olisi tällaisesta palkinnosta ajatellut.
”Hän olisi varmasti pitänyt siitä. Minusta on huvittavaa, miten Layne on siinä mielessä hyvin väärinymmärretty, sillä kaikki aina ajattelevat että hän oli aina synkkä ja negatiivinen. Mutta hän luultavasti nauroi enemmän kuin kukaan muu. Kaipaan hänen nauruaan todella paljon. Hän löysi aina asioista jotain vitsailtavaa ja oli muutenkin todella lempeä tyyppi. Siksi minua hieman ärsyttää se, miten hänet on leimattu masentuneeksi ja synkäksi. Toki hänellä oli ongelmansa, mutta hän oli oikeasti ehkä kiltein ja elämää täynnä olevin tyyppi jonka olen koskaan tavannut”, Inez toteaa.
”Rakastin jokaista sekuntia hänen kansasan. Kiertäminen hänen kanssaan oli alusta alkaen todella hauskaa. Hän oli hyvä jätkä. Ihmiset eivät sitä tajua, mutta me tiedämme. Kai se on ainoa millä on merkitystä.”
Loudwiren haastattelija vastaa Inezin kommentteihin toteamalla, että juuri tuo ristiriita vetosi moniin. Alice In Chainsin musiikki oli ja on hyvin synkkää, mutta ihmiset sen takana eivät ole.
”Se johtuu siitä, että meillä on kanava purkaa sitä synkkyyttä. Maailmassa on paljon vihaisia ihmisiä, joilla ei oikeastaan ole mitään tapaa saada sitä pois systeemistään. Olemme onnekkaita, että meillä on musiikkimme ja olemme kiitollisia siitä ja erityisesti faneista. Emme me voisi tehdä levyjä ja kiertää, jos kukaan ei kuuntelisi meitä”, Inez kiittelee.
”Sitä olenkin jäänyt tänä vuonna kaipaamaan eniten – elävän yleisön edessä soittamista. Jo pelkästään bändin jäsenten välistä interaktiivisuutta. Nyt lähettelemme vain tiedostoja toisillemme ja pidämme Zoom-jameja, mutta ei se ole sama asia. Energia ei välity samalla tavalla.”
