Iloisia uutisia Steven Wilsonin säveltaiteen ystäville: uusi levy tulossa, biisi tanssivideoineen tarkastettavana

29.8.2023 15:37

Steven Wilson puuhailee taas soolohommiensa kimpussa. Viime vuonna Wilson toi Porcupine Treen jälleen taistelutantereelle, ja kun sen reunionin jäljiltä on pöly laskeutunut, on aika puuhata musiikkia ihan itsekseen. Sehän sopii kyllä!

Wilsonin uusi, pitkään lupailtu albumi The Harmony Codex julkaistaan 29. syyskuuta. Esimauksi tulevasta tarjoillaan nyt Economies of Scale -niminen single, ja biisin kaveriksi on tehty myös tanssillinen musiikkivideo tunnelmaa tuomaan. Kuuntele kappale ja katso Charlie Di Placidon ohjaama video ylempää.

Tulevasta levystä tiedetään sen verran, että se on konseptialbumi ja kestää sellaiset 65 minuuttia. Biisejä on mukana kymmenen kappaletta, ja Wilson on maininnut jokaisen kappaleen olevan musiikkityyliltään omanlaisensa. Mukana on niin elektronisia rytmejä, progerockia, jazzahtavia säveliä ja ties mitä. Toivottavasti levyä päästään promotoimaan kiertueellakin, edellisen soololevyn rundi meni pahasti pieleen koronapandemian vuoksi.

Lisää luettavaa