Ilosaari tiedottaa ohjelmamuutoksesta: Snakehips perui, tilalle nuorta ja energistä rockia Briteistä

Ilosaarirockia vietetään Joensuussa jälleen 14.–16. heinäkuuta.
3.7.2017 13:11

Joensuun Ilosaarirock tiedottaa ohjelmiston muutoksesta. Brittiläinen electroduo Snakehips on joutunut perumaan keikkansa aikataulusyistä johtuen. Tilalle on kuitenkin saatu pikahälytyksellä maanmiesten vaihtoehtorockyhtye Nothing But Thieves, joka nousee siis lavalle lauantaina 15. kesäkuuta.

Viime kesänä Ruisrockissa yleisöä tanssittanut ja villinnyt Nothing But Thieves julkaisi brittilistan top kymmeneen kivunneen debyyttipitkäsoittonsa 2015 ja on jakanut lavan muun muassa Arcade Firen ja Musen kanssa. Yhtye julkaisee toisen albuminsa syksyllä ja siltä irroitettu single Amsterdam on saanut jo runsaasti radiosoittoaikaa myös Suomessa.

Muita tulevan Ilosaarirockin esiintyjiä ovat muun muassa Imagine Dragons, Mew, Millencolin, The Hellacopters Sami Yaffa basistinaan, Zeke, Leprous, Pixies sekä Joensuun kaupunginorkesterilla vahvistettu Insomnium. Lisäksi Soundi-lavalla esitellään jälleen tuoreita lahjakkuuksia.

Lisää luettavaa