In Flames julkaisi uuden singlen – taitaakin olla bändin paras biisi vuosiin

11.1.2019 10:29

In Flames on edelleen yksi Ruotsin suosituimmista metallibändeistä, mutta vanhan koulukunnan fanit ovat olleet jo vuosien ajan tuskastuneita yhtyeen menoon. Kun 1990-luvulla In Flames julkaisi aitoja melodeath-klassikkoja, on bändi muuttunut vuosi vuodelta radioystävällisemmäksi ja kiiltopintaisemmaksi. Tulevaa I, The Mask -albumia odotetaankin ristiriitaisin tuntein.

Vaan nyt on vanhemmilllakin faneilla syytä iloon, sillä juuri julkaistu levyn nimibiisi potkii ilahduttavan kiukkuisesti. Mukavasti tulevat orkesterin alkuajat mieleen kappaletta kuunnellessa. Kenties bändin kipinä hehkuu taas aiempaa kuumempana – kirjoittihan Soundin Mikko Merilinnakin arviossaan, että yhtyeen edellinen levy oli ”sisällöllisesti ohuehko” ja sen kappaleissa oli ”väsymystä selkeästi ilmassa”.

Suomessa In Flamesia pääsee kuulemaan keikalla seuraavan kerran Hyvinkään Rockfestissä 8. kesäkuuta. Soundi on tapahtuman yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa