Indiepainotteinen kuva- ja äänikatsaus: M83, Shearwater ja muita

Midnight City -hitistä tunnettu ranskalainen M83 eli konemuusikko Anthony Gonzalez on tehnyt levyllisen musiikkia Yann-veljensä ohjaamaan You and the Night -elokuvaan.

Soundtrack julkaistaan digitaalisessa muodossa ensi viikolla, fyysinen julkaisu on luvassa ensi vuoden puolella. Kuuntele levyltä löytyvä kappale Ali & Mathias alta.

Yhdysvaltalainen Shearwater julkaisee marraskuun lopulla coverlevyn. Fellow Travellers -albumilla yhtye versioi vuosien varrella sen kanssa kiertäneiden bändien kappaleita.

Levyllä Shearwater-käsittelyyn ovat päässeet muun muassa St. Vincentin Cheerleader, Xiu Xiun I Luv the Valley OH! (video alla) sekä Coldplayn Hurts Like Heaven.

Walesilaisen laulaja-lauluntekijä Cate Le Bonin kolmas pitkäsoitto Mug Museum miellytti Soundin kriitikkoa kolmen tähden verran.

Maanmiestensä Manic Street Preachersin tuoreimmalla levylläkin vierailleen, sekä englanniksi että kymrin kielellä laulavan Le Bonin Are You With Me Now? -kappaleeseen tehty video julkaistiin tänään.

Pavement-mies Stephen Malkmusin ja The Jicks -yhtyeensä kuudes levy Wig Out at Jagbags julkaistaan tammikuun alussa. Tiistaina julkaistiin ensimmäinen ääni- ja videonäyte levyltä, nimeltään Lariat.

Daft Punkin biisin innoittamana kissallensa nimen Lucky antanut Malkmus kertoi Pitchforkin haastattelussa Wig Out at Jagbagsin teosta ja paljosta muustakin.

Fuzz-painotteista, psykedeelistä avaruusrockia esittävä yhdysvaltalainen Wooden Shjips on julkaissut vastajulkaistun Back to Land -albuminsa nimikappaleeseen tehdyn videon, jossa nähdään paljon klovnikasvomaalauksia.