Iron Maiden -kitaristi Adrian Smith jutusteli elämästään sekä tuoreesta Monsters Of River And Rock — My Life as Iron Maiden’s Compulsive Angler -elämäkerrastaan Forbesin haastattelussa.
Puheenaiheeksi nousi myös Maiden-solisti Bruce Dickinson, joka kertoi parantuneensa kurkkusyövästä vuonna 2015. Smithiltä kysytiin, kuinka hän suhtautui toverinsa sairastumiseen, ja ajatteliko hän sen mahdollisesti koituvan yhtyeen lopuksi.
”Mikään ei voi valmistaa sinua tuollaiseen”, Smith sanoo. ”Se oli uskomattoman synkkää aikaa. Luulisin ensimmäisen ajatukseni olleen, että hän tulee päihittämään sen, sillä hän on juuri sellainen tyyppi. Lisäksi ensimmäinen juttu on selvittää faktat syövästä: mikä on sen levinneisyysaste? Se on todella tärkeää. Saimme kuulla, että se oli hoidettavissa ja löydetty suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Luulen kuitenkin, että hänellä oli se jo kun työstimme The Final Frontieria (2010). Olin paikalla kun hän äänitti lauluraitoja. Kuulin sen välillä hänen äänestään, jokin ei kuulostanut ihan siltä miltä piti. Mutta saimme tietää sen olevan hoidettavissa.”
”Yritimme tukea häntä, mutta mitä sitä voi tehdä?”, Smith jatkaa. ”Hänen täytyi käydä se läpi. Niin hän tekikin ja selvisi voitokkaana. Se oli uskomatonta. Hänellä on valtavasti tahdonvoimaa. Hän ei suhtaudu koskaan mihinkään negatiivisesti. Hän on aina positiivinen. ’Jos vain keskityn siihen, voin tehdä mitä tahansa’ -tyyppinen henkilö. Ja niin hän yleensä tekeekin. Mutta emme tienneet kuinka asiat menisivät bändin kannalta. Kuka näistä tietää? Ajattelin hänen kuitenkin toipuvan ja luojan kiitos niin myös kävi.”
Smith kertoi myös miltä keikkalavoille palaaminen Dickinsonin tervehdyttyä tuntui.
”En odottanut sitä lainkaan. Se tapa, jolla hän laulaa If Eternity Should Fail intron on huikea tapa aloittaa show. Kun hän teki sen livenä ensimmäistä kertaa, kyyneleet nousivat silmiini”, Smith muistelee. ”Olin aivan pala kurkussa. En tiedä mistä se tuli. Mutta siellä hän oli. Hän lopetti ja olimme taas lavalla. Sitä ei tapahtunut uudelleen. Se tapahtui vain tuon yhden kerran.”
”Ollakseni täysin rehellinen, reaktioni oli sama kun näin Maidenin lähtöni jälkeen Donningtonissa (1992)”, mies lisää. ”Seisoin lavan sivustalla ja Steve (Harris) tuli luokseni ja sanoi: ’Tule katsomaan meitä ja soittamaan kanssamme.’ Se oli mielestäni hieno kädenojennus. Kun katsoin heitä, sama juttu tapahtui. Tunteet vyöryivät ylitseni. Otin pari viskipaukkua. Sitten menin lavalle ja kaikki oli okei.”