Jackson, Williams, U2… – nämä ovat kaikkien aikojen rahakkaimmat levytyssopimukset

Maailman suurimpien artistien ja yhtyeiden kanssa on historian saatossa solmittu melkoisia diilejä.

Michael Jackson Bad-levyn aikaan.

NME on listannut maailman rahassa mitattuna arvokkaimmat levytyssopimukset kautta aikojen. Kärkipaikkaa pitää vuonna 2009 edesmennyt popin kuningas Michael Jackson siis tarkemmin sanottuna hänen perikuntansa. Sony Musicin kanssa vuonna 2010 solmittu 164 miljoonan punnan (n. 225 miljoonan euron) arvoinen sopimus antoi yhtiölle oikeudet Jackon tuottoisaksi ounasteltuun back-katalogiin ja Sonyn vapaapasti määriteltävissä oleviin tuleviin Michael Jackson -julkaisuihin.

Ennen tätä ykköstilaa piti hallussaan irkkuorkesteri U2 vuonna 1993 solmitulla, 130 miljoonan punnan (n. 177 miljoonaa euroa) arvoisella Polydor-diilillään.

Huikeita levytyssopimuksia ovat tehneet myös mm. Robbie Williams, Elton John, Aerosmith, Bruce Springsteen, R.E.M. ja The Rolling Stones. Koko satunnaiseseen järjestykseen koostetun top 20 -luettelon pääset katsomaan täältä.

Ei ole ihme, että Michael Jacksoniin ollaan oltu valmiita satsaamaan. Miehen alun perin vuonna 1982 ilmestynyt Thriller-albumiklassikko ylitti hiljattain Yhdysvalloissa käsittämättömän 30 miljoonan myydyn kopion rajan. Yli 100 miljoonan pallonlaajuisella menekillään se on maailmanhistorian myydyin musiikkialbumi kautta aikojen.