Jälleen kovia syytöksiä musiikkiympyröissä: Alice Glass syyttää entistä yhtyetoveriaan raiskauksesta

#metoo-kampanja on varmasti suurin myllerrys, mistä vuosi 2017 muistetaan.
25.10.2017 13:31

Eipä olisi osannut kesällä arvata, mitä kaikkea loppuvuosi tuo vielä tullessaan. Kun kohu Harvey Weinsteinin ympärillä syksyn mittaan kasvoi ja #metoo-kampanja käynnistyi, on julkisuuteen ilmaantunut surullisen paljon syytöksiä seksuaalisesta ahdistelusta. Viimeksi Marilyn Mansonin yhtyetoveria Twiggy Ramirezia syytettiin tyttöystävänsä raiskaamisesta, ja nyt syntikkapop-yhtye Crystal Castlesin ex-jäsen Alice Glass (oik. Margaret Osborn) kertoo joutuneensa entisen bändikaverinsa ahdistelemaksi.

Pitchfork uutisoi Glassin kotisivuilleen kirjoittamasta viestistä, jossa laulajatar kertoo Crystal Castles -vuosien tapahtumista. Glassin mukaan yhtyeen toinen osapuoli Ethan Kath, siviilinimeltään Claudio Palmieri, käytti häntä hyväkseen ensi kerran laulajan ollessa 15-vuotias.

”Hän pakotti minut harrastamaan seksiä kanssaan, tai hän ei olisi antanut minun enää olla bändissä”, Glass kirjoittaa.

Glass kertoo myös yksityiskohtaisesti, miten Kath alisti itseään kymmenen vuotta nuorempaa laulajatarta. Kath uhkasi heittää Glassin alas portaita, halusi sanella mitä laulaja saisi syödä ja kenelle tämä saisi puhua sekä pilkkasi kollegaansa lakkaamatta. Karmeaa luettavaa kaiken kaikkiaan.

Kath puolestaan lähetti Pitchforkille lakimiehensä välityksellä vastineen, jossa muusikko kieltää jyrkästi Glassin syytökset.

”Olen raivoissani ja loukkaantunut Alicen kirjoituksesta koskien aiempaa yhteistyötämme. Hänen tarinansa on täyttä fiktiota ja neuvottelen lakimieheni kanssa siitä, millaisiin vastatoimiin voin ryhtyä. Onneksi monet todistajat voivat vahvistaa, etten ole koskaan käyttäytynyt sopimattomasti Alicea kohtaan”, Kath ilmoittaa Pitchforkille.

Glass erosi riitaisasti Crystal Castlesista vuonna 2014. Glass ja Kath tekivät yhdessä kolme albumia vuosina 2008–12, ja Glassin eron jälkeen Kath jatkoi yhtyettä laulaja Edith Francesin ja rumpali Christopher Chartrandin kanssa.

Lisää luettavaa