James Hetfield nähdään pian myös elokuvaroolissa – Metallica-laulaja kiinnitettiin mukaan häijyltä kuulostavaan sarjamurhaajatrilleriin

13.2.2018 07:47

James Hetfieldillä riittää kokemusta kameran edessä olemisesta – miestä kun on jututettu paitsi haastatteluissa myös varmaan kymmenissä dokumenteissa, aina kokopitkää Some Kind of Monster -dokkaria myöten. Dramatisoiduissa elokuvissa Hetfieldiä ei kuitenkaan ole toistaiseksi nähty, mutta pian tähän tulee muutos. Asiasta kertoo muun muassa Blabbermouth.

Some Kind of Monsterin ohjaaja Joe Berlinger nimittäin kiinnitti Jamesin tulevaan elokuvaansa, ja nyt jahdataankin varsin erilaista hirviötä. Hetfield on nimittäin mukana kymmeniä naisia 1970-luvulla tappaneen sarjamurhaajan Ted Bundyn elämästä ja avioliitosta kertovassa trillerissä. Hetfield esittää utahilaista poliisia, joka pidätti Bundyn pysäytettyään tämän maantiellä ja löydettyään tämän autosta murtomiehen välineitä. Bundyn murhat jatkuivat kuitenkin vielä vuosia.

Bundyn roolissa nähdään näyttelijä Zac Efron (The Disaster Artist) ja tämän pahaa-aavistamattoman vaimon rooliin on kiinnitetty Dome Karukosken Tolkien-elokuvassakin nähtävä Lily Collins. Elokuvan nimeksi on pistetty nasevasti Extremely Wicked, Shockingly Evil and Vile, ja ensi-illan päivämäärästä ilmoitetaan myöhemmin. Mielenkiintoista!

Lisää luettavaa