Janet Jackson kertoo Twitter-videolla syyn kiertueen peruuntumiseen

Ja varsin iloisen sellaisen
6.4.2016 14:37

Janet Jacksonin oli määrä startata Unbreakable-levynsä maailmankiertueen osuus Euroopassa keväällä.

Koko kiertue, johon kuului myös konsertti Helsingissä, kuitenkin siirrettiin määrittelemättömän ajan päähän ja näin myös konsertti Hartwall Areenalla peruuntui. Peruuntumisen syyksi spekuloitiin laulajan terveysongelmia ja huonoa tulosta lippuluukulla.

Janet Jackson on nyt twiitannut videon, jolla hän kertoo syyn kiertueen lykkäämiselle.

– Haluan teidän kuulevan asiasta ensimmäisenä: mieheni ja minä olemme perustamassa perhettä. Toivottavasti ymmärrätte, tämä on asia joka minun on tärkeää tehdä nyt. Lääkärit ovat määränneet minulle lepoa. Muistakaa, etten ole kuitenkaan unohtanut teitä, Jackson kertoo leveä hymy kasvoillaan.

Jackson on naimisissa qatarilaisen liikemiehen Wissam Al Manan kanssa. Pari vihittiin vuonna 2012. Liitto on ensi kuussa 50 vuotta täyttävän Jacksonin kolmas.

Lisää luettavaa