John Fogerty saattelee Trumpin eläkkeelle julkaisemalla ensimmäisen uuden biisinsä kahdeksaan vuoteen

7.1.2021 08:39

Jos rähinöinnin täyttämästä loppiaisesta haluaa löytää jotain hyvää, John Fogerty julkaisi eilen ensimmäisen uuden kappaleensa vuosikausiin. Pianovetoinen Weeping in the Promised Land on saanut vahvasti inspiraatiota Donald Trumpin aikakauden tapahtumista, ja biisissä riittää viittauksia muun muassa koronapandemian hoitoon ja George Floydin kuolemaan. Kuuntele kappale alempaa.

Rolling Stonen mukaan Fogerty suhtautuu Trumpin kiukutteluun jopa ymmärtäväisesti. ”Se on vähän sama asia kuin jos olisit rocktähti, ja sitten bändisi hajoaisi. Minäkin seisoin joskus 30000 tai 40000 katsojan edesssä, ja he kaikki hurrasivat minulle. Tiedän kyllä, mitä se on. Ymmärrän tunteita, mitä hän käy läpi. En halua kuulostaa mollaajalta, ennemmin yritän ymmärtää tilannetta. Luulen hänen nauttivan yleisötilaisuuksistaan varsin paljon”, Fogerty sanoo.

Weeping in the Promised Landin työstäminen alkoi jo 25 vuotta sitten, kun Fogerty keksi kappaleen nimen. Muutamaa vuotta sitten hän lopulta sävelsi itse biisin, mutta ei ollut tuolloin tyytyväinen lopputulokseen. Koronavuotena Fogerty kuitenkin sai viimeisteltyä tuotoksen, ja tässä se on kaiken kansan kuultavana videon kera:

Lisää luettavaa