John Lydonin raivostuttanut Sex Pistols -sarja sai ensimmäisen trailerinsa – tältä näyttää Pistol

Danny Boylen ohjaama Sex Pistols -sarja Pistol on saanut ensimmäisen virallisen trailerinsa. Kuusiosaisen sarjan ensi-ilta on 31. toukokuuta Yhdysvalloissa Hulussa (meillä sarja saapuu Disney Plussalle).

Sarjassa seurataan yhtyeen nousua 1970-luvulla. Tarina perustuu kitaristi Steve Jonesin vuoden 2017 Lonely Boy: Tales From a Sex Pistol -muistelmiin.

Rooleissa nähdään Anson Boon (Johnny Rotten), Louis Partridge (Sid Vicious), Toby Wallace (Steve Jones), Jacob Slater (Paul Cook) Christian Lees (Glen Matlock), Thomas Brodie-Sangster (Malcolm McLaren), Talulah Riley (Vivienne Westwood) ja Maisie Williams (Jordan).

Sarjan käsikirjoituksesta vastaa Craig Pearce.

John Lydon haastoi entiset yhtyetoverinsa oikeuteen sarjan tiimoilta. Haasteessa sarjan väitettiin esittävän laulajan ”vihamielisessä ja epäedullisessa valossa ärsyttävänä, upean luuston rakenteen omaavana räkänokkana, joka haluaa jatkuvasti enemmän ja enemmän.” Lydon ei olisi halunnut yhtyeen musiikkia käytettävän sarjassa, mutta oikeus päätti asian sarjan tekijöiden, Jonesin ja Cookin eduksi.

Katso traileri alta.