Jon Zazulan kuolema: myös Anthraxin, Black Sabbathin, Testamentin ja muiden yhtyeiden jäsenet kunnioittavat edesmennyttä merkkimiestä

2.2.2022 14:00

Tieto Jon Zazulan alias Jonny Z:n kuolemasta on ravistellut musiikkimaailmaa. Metallica ehti jo kunnioittaa edesmennyttä mentoriaan useaan otteeseen, ja useat muutkin kokoonpanot haluavat tuoda julki arvostuksensa Megaforce-levyfirman perustajaa kohtaan.

Megaforce oli Metallican lisäksi auttamassa muun muassa Anthraxia ja Testamentia pääsemään liikkeelle urallaan, ja mitä ilmeisimmin Zazula teki vaikutuksen laajemminkin metallikenttään. Suruviestejä ovat julkaisseet muun muassa Black Sabbathin Geezer Butler, Megadethin Dirk Verbeuren, Testamentin Alex Skolnick sekä Anthraxin Charlie Benante ja Joey Belladonna (plus Anthrax yhteisesti yhtyeen kanavissa).

”Jon oli hyväsydäminen mies, joka välitti syvästi artisteistaan, ystävistään, perheestään ja lemmikeistään. Meillä oli etuoikeus kokea tämä henkilökohtaisesti, kun Jon oli manageroimassa Soilworkia vuosina 2015–16”, Soilworkissa vuosina 2004–16 soittanut Verbeuren kirjoittaa.

”Olen surullinen Jonny Z:n kuoleman johdosta, hän oli valtava legenda metallimaailmassa. Lepää rauhassa”, Butler puolestaan viestii.

”Ilman Jonnya Anthraxia ei kenties olisi. Hänen sitoutuneisuutensa, ohjauksensa, intohimonsa ja ystävyytensä oli olennainen osa yhtyeen menestystä. Hän oli myös loppuun asti rakastettu ystävämme”, Anthrax kirjoittaa Facebookissa.

Lue muusikoiden suruviestejä alta:

Lisää luettavaa