Viimeisimmän levynsä vuonna 2013 julkaisseen Queens of the Stone Age -yhtyeen uutta levyä on odoteltu kuin kuuta nousevaa aina siitä lähtien, kun ensimmäiset merkit albumin työstöstä kantautuivat korviin. Yhtye on kuitenkin toistaiseksi ollut levyn suhteen varsin vaitonainen ja salamyhkäinen.
Bändin dynamo Josh Homme oli kuitenkin hiljattain The Rock FM -uusiseelantilaisradion haastattelussa aiempaa puheliaammalla päällä ja suostui jopa avaamaan hieman, millainen levykokonaisuus on tulossa ja mitkä ovat yhtyeen fiilikset tällä hetkellä.
– Olemme kuin pantteri puussa, valmiina syöksymään kimppuun pimeydestä. Minusta tuntuu, kuin nojailisimme porttiin, odottaen, että joku tulee ja avaa sen, jotta pääsemme liikkeelle. Ja siltä levykin minusta tuntuu, hyvin nopeatempoiselta, Homme kuvailee.
– Olen aina uskonut nykyhetkeen, en juuri nostalgisoi asioita. Kaikkein vaikein asia, on tehdä viimeisimmästä levystäsi paras, ja se onnistuu ainoastaan, jos keskityt ainoastaan siihen, otat riskejä ja olet haavoittuvainen. Loppujen lopuksi tämä on vain musikaalinen tapa selittää elämää. Joten kaikkein tärkein levy, jota teen, on aina se jota sillä hetkellä työstän enkä halua kopioida itseäni.
Homme ei kuitenkaan anna vieläkään pienintäkään vihjettä levyn mahdollisuus julkaisuajankohtaan vaan haluaa säilyttää sen mysteerinä.
– Mystisyys on yksi rockbändissä olemisen parhaista puolista. Tulemme paljastamaan asioita pikku hiljaa – se on kuin rock ’n’ roll -piilosta. Annamme pieniä vihjeitä siellä täällä ja nautimme fanien lempeästä piinaamisesta, Homme toteaa.
Radiohaastattelun tekstimuotoon käänsi ensimmäisenä Ultimate Guitar.