Journey-laulaja Arnel Pineda julkaisi Facebook-sivuillaan kommentin, jossa tämä reagoi somessa leviävään videoon bändin reilun viikon takaiselta Rock In Rio -festarikeikalta. Videopätkässä yhtye esittää Don’t Stop Believin’ -megahittiään ja yleisön joukossa juoksevalla Pinedalla on vaikeuksia osua kertosäkeen korkeisiin nuotteihin. Pinedalla on oletettavasti myös ongelmia kuulla itseään ja bändin soittoa, sillä tämä näkyy videolla asettelevan useaan otteeseen korvamonitoreitaan paremmin. Jok tapauksessa Pineda sai laulusuorituksestaan osakseen kritiikkiä ja tuntuu ottaneen kritiikin vahvasti itseensä.
”Olen hyvin tietoinen [videosta] eikä kukaan ole tästä yhtä musertunut kuin minä. On uskomatonta, miten tuhat oikein tehtyä asiaa unohtuu täysin tällaisen vuoksi. Ja kaikista paikoista se tapahtuu juuri Rock In Riossa”, Pineda kirjoittaa Facebookissa ja sanoo olevansa jopa valmis lopettamaan bändissä, mikäli tarpeeksi moni niin vaatii.
”Olen kärsinyt henkisesti ja emotionaalisesti paljon ja kärsin yhä. Joten asia on nyt näin: annan teille (erityisesti niille, jotka ovat alusta saakka vihanneet minua) mahdollisuuden äänestää. Kommentoikaa joko ’mene’ tai ’jää’. Jos miljoona kommentoi ’mene’, astun pois lopullisesti.”
Tätä kirjoittaessa Pinedan julkaisu on kerännyt reilut 3700 kommenttia ja järjestäen kaikki kannustavat Pinedaa ja haluavat tämän jäävän. Myös Journey-kitaristi Neal Schon kommentoi laulajan julkaisua ja pyysi tätä olemaan välittämättä kriitikoista.
”Älä kuuntele tällaisia juttuja. Ne ovat kaikki maksettuja”, Schon tsemppaa bänditoveriaan.
Filippiiniläissyntyinen Arnel Pineda liittyi Journeyn riveihin vuonna 2007. Bändi on julkaissut Pinedan kanssa kolme pitkäsoittoa: Revelation (2008), Eclipse (2011) ja Freedom (2022).