Judas Priest -solisti Rob Halford ei halua eläköityä koskaan – ”Sanon tämän koko sydämestäni: en halua sen koskaan päättyvän”

7.11.2021 21:03

Judas Priest -vokalisti Rob Halford täytti tänä vuonna komeat 70 vuotta. Siinä missä monet ovat tuossa iässä jo eläkkeellä tai vähintäänkin nyt suunnittelevat oravanpyörästä ulos loikkaamista, ei metallijumala osoita hyytymisen merkkejä.

Tuoreessa Decibelin haastattelussa mies kertoo nauttivansa esiintymisestä aivan liikaa ripustaakseen mikkinsä lopullisesti naulaan.

”Suurin osa ihmisistä Englannissa eläköityy viisikymppisenä”, Halford sanoo. ”Sitä nostaa jalkansa ylös; se on loppu nyt. Alat puuhailla puutarhassasi ja istuskella rantatuolissa teekuppi kädessä. On totta, että ennen muinoin rock’n’rollia pidettiin nuorten miesten hommana, ja että 50 olisi jo melkoista venymistä.”

”[Priestin] hiljattaisella keikalla oli pikkuskidi”, Halford jatkaa. ”Hän oli isänsä harteilla ja tiesi kaikki Priestin biisien sanat. Hän oli jotain kahdeksanvuotias. Pyysin hänet lavalle ja signeerasin hänen paitansa. Silloin sitä tuumaa, että ’Jumala, ole kiltti ja anna minulle vielä 50 vuotta, sillä en halua tämän loppuvan. Sanon tämän koko sydämestäni: en halua sen koskaan päättyvän. Nämä ovat niitä mahtavia hetkiä, joina elää täysillä ja juhlistaa jokaista päivää, oletpa sitten lavalla tai et.”

Halfordilla riittää puuhaa tulevaisuudessakin, sillä Judas Priest on työstänyt uutta materiaalia pandemian aikana. Yhtyeen jäsenten mukaan kappaleita on kasassa jopa kahdenkin levyn tarpeiksi, joten kyllähän tuossa tulee työsarkaa vielä riittämään paitsi itse levyttämisen, myös promotoimisen ja levyn tai levyjen jälkeisten kiertueiden osalta.

Lisää luettavaa