Kävipä kerran niin, että The Velvet Undergroundissa kannuksensa hankkinut John Cale yhdisti voimansa David Bowien kanssa eräissä lokakuisissa jamisessioissa vuonna 1979 (tarkasta ajankohdasta ei ole yksimielisyyttä, mutta bootleg-äänitteen vinyylipainos 5. lokakuuta 79).
Dangerous Minds -blogi lainaa Calen muisteloita juhlinnantäyteisistä ajoista seuraavasti:
”David ja minä emme oikeastaan olleet tavanneet, ennen kuin palasin New Yorkiin työskenneltyäni ensin Pattin [Smith] kanssa. Kun teimme sen bootlegin, se oli kuin paluu vanhoihin pahoihin aikoihin. Juhlimme todella tanakasti. Hänen kanssaan työskentely oli jännittävää, sillä mahdollisuuksia oli lähes rajattomasti ja niin edespäin, mutta taisimme olla tuolloin itsemme pahimpia vihollisia.”
”Soitimme myös shown Steve Reichin ja Philip Glassin kanssa. Se oli todella hauskaa. Hengailimme tuolloin kimpassa ja kysyin Davidilta haluaisiko hän tulla esittämään Sabotagen kanssani. Päädyin opettamaan hänelle kappaleen viola-osuuden, jonka hän päätyi puolestaan esittämään lavalla ensimmäistä kertaa.”
”Halusinko koskaan tuottaa Bowieta? Vietettyäni aikaa hänen kanssaan, tajusin vastauksen olevan ei. Se olisi ollut liian vaarallista ottaen huomioon millaisia tuolloin olimme. Nykyisin se olisi kuitenkin erilaista. Hänellä oli improvisointikykyjä, ja se olikin koko bootlegin juju. Se mikä oli tapaamisessamme hienoa, oli se, että kun aloimme hengailla 70-luvulla, hän saattoi sanoa: ’Tuo on Dai Jones Walesista, eikö vain?’ Hän rakasti kaikkea tuollaista. Se oli meistä ratkiriemukasta. Tulimme todella hyvin juttuun, mutta lähinnähän me vain juhlimme työnteon sijaan.”
Miesten aikaansaannokset ovat kuunneltavissa jutun ylälaidassa sekä tästä: