Jukka Ässä starttaa kotimaan musiikkivideovuoden

1.1.2014 16:46

Vuosi 2013 päättyi eilen. Kotimaisen musiikkivideovuoden 2014 ensimmäisestä videosta vastaa tamperelainen Jukka Ässä, jonka toinen levy Ihmisten jälkeen julkaistaan 7. helmikuuta.

Levyltä on nyt julkaistu uusi 30 vuotta myöhemmin -single, jonka musiikkivideon voit katsoa alla. Kappale on Jukka Ässän keulahahmo Jukka Salmisen säveltämä ja Reginasta tutun Iisa Pykärin sanoittama. Salminen on myös ohjannut videon.

Lauluntekijä Jukka Salminen on julkaissut aiemmin kaksi englanninkielistä soololevyä Tapes-nimellä. Mies on lisäksi soittanut muun muassa Samae Koskisen yhtyeessä, Tigerbombsissa, Laurilassa ja Steel Mammothissa. Jukka Ässän debyyttialbumi Mitäs tässä ilmestyi vuonna 2012.

Lisää luettavaa