Jurassic Rock aloitti The Soundsilla

10.3.2010 11:35

Mikkelin Visulahdessa 13.-14. elokuuta juhlittava Jurassic Rock on tiedottanut ohjelmistostaan. Pääesiintyjänä toimii ruotsalainen The Sounds. Viime joulukuussa Suomessa loppuunmyydyn kiertueen tehnyt yhtye nähdään itäisessä Suomessa ensimmäistä kertaa.

Kotimaisista nimistä mukana ovat esimerkiksi Eläkeläiset, Irina, Mokoma, Stam1na, Herra Ylppö & Ihmiset, Raappana & Sound Explosion Band, Insomnium, No Shame, Jaakko & Jay, Lapko ja Samuli Putro.

Jurassic Rockin kahden päivän liput ovat myynnissä Tiketissä hintaan 55 euroa. Toinen puolisko festivaalin ohjelmasta julkistetaan huhtikuussa.

www.jurassicrock.fi

Lisää luettavaa