Kaikkea sitä! Hieroja tienaa suuria summia muun muassa Stingin, David Bowien ja Robert Plantin puremisesta

Sting lukeutuu Steinin purentametodin suuriin faneihin.

Tuntemattomia ovat toisinaan rocktähtien tiet. Stereogum raportoi nimittäin Dorothy Stein -nimisestä naisesta, joka puree ihmisiä työkseen. Asiakaskuntaan lukeutuu rock- ja pop-maailman suurimpia nimiä kuten Sting, Robert Plant, Eminem, Frank Zappa ja David Bowie -vainaat, sekä totta kai itse renessanssinero Kanye West.

Stein kertoo oppineensa puremistekniikan äidiltään ja käyttäneensä hierontataitojaan hyväkseen jo 15-vuotiaana päästäkseen ilmaiseksi sisään rock-konsertteihin. Hän arvelee läpikäyneensä noin 3000 konserttia täysin maksutta vastineeksi tarjoamastaan hieronnnasta, kunnes The Rolling Stonesin rumpali Charlie Watts patisti Steinin veloittamaan palveluistaan 1990-luvun puolivälissä. Lopulta Stein tienasikin ensimmäisellä kolmesta kiertueestaan Rollareiden matkassa jo 2000 dollaria viikossa. Nyttemmin naisen taksa on vakiintunut 150-200 dollariin tunnilta ja hän työllistää tuhat ”Dot Boteiksi” -nimettyä samanmielistä apulaista.

Stein kuvailee hierontatekniikoitaan Refinery29:lle seuraavasti:

– Minulla on monia erikoistekniikoita, mutta kiistanalaisin niistä lienee purentametodini. Vain pieni joukko ihmisiä toivoo sitä, mutta se on erityisesti julkkisten suosiossa. Se on Stingin suosikki ja Simon Cowell ihastui siihen niin ikihyviksi, että lennätti minut kerran Berliinistä Lontooseen vain pitääkseen minut valmiudessa mikäli hän sattuisi tarvitsemaan hierontaa ja puremista. Tietenkin tiedustelen asiakkaalta haluaako hän ensin kokeilla sitä. Sitten, ennen öljyn levittämistä, pureskelen koko selän ylhäältä alas, osa osalta ja luita vältellen. Pureskelen kaulan ja hartiat, sekä joskus myös pakarat. Otan isoja haukkuja, en tietenkään niin kovia että iho menisi rikki, mutta tarpeeksi voimakkaita, jotta lihakset rentoutuvat ennen varsinaista hierontaa.

Että näin.