Kantrilegenda Loretta Lynn, 90, on kuollut

Loretta Lynn 1980-luvulla.
Courtesy Everett Collection / All Over Press

Lynn menehtyi kotonaan Tennesseessä 4. lokakuuta.

Vuonna 1960 debyyttisinglensä julkaissut kantrilegenda Loretta Lynn on kuollut. Lynn menehtyi 4. lokakuuta kotonaan Tennesseen Hurricane Millsissä. Laulajasuuruuden omaiset ovat vahvistaneet suru-uutisen, kertoo The Guardian.

Lynn oli kuusi vuosikymmentä kattaneella urallaan 18 kertaa Grammy-ehdokkaana ja palkittiin kolmesti. Hän julkaisi useita kymmeniä levyjä ja nousi Yhdysvaltojen country-singlelistan kärkeen 16 kertaa. Lynnin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Coal Miner’s Daughter, Don’t Come Home a Drinkin’ (With Lovin’ on Your Mind), I’m a Honky-Tonk Girl, Fist City, You Ain’t Woman Enough (To Take My Man), The Pill sekä One’s on the Way.

Vuonna 1980 julkaistiin myös laulajan Coal Mine’s Daughter -elämäkertakirjaan (1976) pohjautuva samanniminen elokuva, jossa Lynniä näytteli Sissy Spacek ja laulajan aviopuoliso Doolittle Lynniä Tommy Lee Jones. Spacek palkittiin roolisuorituksestaan parhaan naisnäyttelijän Oscarilla, jonka lisäksi elokuva oli ehdolla kuudessa muussa kategoriassa (muun muassa paras elokuva, kuvaus ja sovitettu käsikirjoitus).

Lynn jätti kiertueet saatuaan aivohalvauksen vuonna 2017. Vuonna 2021 ilmestyi hänen viimeiseksi jäänyt albumi Still Woman Enough, joka oli neljäs levy vuoden 2016 Full Circlestä alkaneessa sarjassa. Nämä levyt sisältävät niin uusia kappaleita kuin myös Lynnin uusia versioita vanhoista hittikappaleistaan.

Grammyjen lisäksi Lynn palkittiin urallaan lukuisilla erilaisilla tunnustuksilla. Lynn sai muun muassa ensimmäisenä naispuolisena kantriartistina tähden Hollywoodin Walk of Famelle vuonna 1977. Vuonna 2013 presidentti Barack Obama myönsi Lynnille Yhdysvaltain korkeimman siviilikunniamerkin eli presidentin vapaudenmitalin.