Kanye Westin studio ryöstön kohteena – pitkäkyntisten matkaan lähti laitteistoa tuhansien dollareiden edestä

29.5.2016 11:13

Elämäntapataiteilija Kanye Westin Kalifornian Calabasasissa sijaitseva studio joutui aiemmin tällä viikolla ryöstön kohteeksi, raportoi TMZ. Toistaiseksi yhä tunnistamattomien vorojen mukana katosi noin 20 000 dollarin edestä tietokonelaitteistoa, joka on kertoman mukaan ehditty jo korvaamaan. Mitään sen arkaluontoisempaa ei nykytiedon valossa ole kateissa, joten vuotojenkaan suhteen ei kannattane henkeään liiemmälti pidätellä.

Kanyen leirissä keikkaa kuitenkin epäillään ns. sisäpiirin hommiksi, joten saas nähdä millaista draamaa tästä vielä kehkeytyykään. Pitäkäähän Twitter siis lämpimänä.

 

 

Lisää luettavaa