Kärtsy Hatakka iskee jälleen – levytti uusiksi Stairway to Heavenin ja pari muuta melko tunnettua kappaletta

Ville Juurikkala

No nyt on luvassa asiallista tykittelyä. Waltarin värikkäänä keulakuvana kunnostautunut Kärtsy Hatakka aikoo julkaista joulukuussa uuden levyn, jonka konseptissa on helppo nähdä runsaasti mahdollisuuksia. Kärtsy Hatakka Covers Himself and Others -albumi sisältää nimensä mukaisesti sekä uusia versioita Kärtsyn omista biiseistä että covereita muiden bändien tuotannosta. Ja mitä kappaleita onkaan valikoitunut mukaan!

Kärtsy esittää aisaparinsa Sale Suomalaisen kera muun muassa uudet tulkinnat sellaisista biiseistä kuin Stairway to Heaven, Depeche Moden Enjoy the Silence, Nirvanan Come as You Are ja David Bowien Jean Genie. Mukana on tuotantoa myös Red Hot Chili Peppersiltä, Blurilta, U2:lta ja Linkin Parkilta. Täytyy kunnioittaa artistin haasteita pelkäämätöntä asennetta – aika isoihin saappaisiinhan tuossa asetutaan. Kaiken kukkuraksi levy on voittopuolisesti akustinen. Hyvä!

Odotamme mielenkiinnolla ensimmäisiä näytekappaleita. Leyvn cd-painoksen koko kappalelista on kirjattu alle, lp-versiossa biisejä on vain 11 kappaletta.
1. Round the Roundabout
2. Sky’s the Limit
3. Dani California (Red Hot Chili Peppers)
4. Brick by Boring Brick (Paramore)
5. Atom Angel
6. Come As You Are (Nirvana)
7. Kiss (Prince)
8. Dream
9. Beginning Song
10. Helsinki
11. Vertigo (U2)
12. What I’ve Done (Linkin Park)
13. Lonely Day (System of a Down)
14. Pala leipää
15. Enjoy the Silence (Depeche Mode)
16. Song 2 (Blur)
17. Jean Genie (David Bowie)
18. Stairway to Heaven (Led Zeppelin)
+ Misty Man (K4S Reprise)