Kuka sillä aasilla ratsastaa? Tätä kysyy Tiisu uunituoreella videollaan

Kakkosalbumiinsa valmistautuvan riemuryhmän voi nähdä huomenna myös livenä mitä mainioimmassa seurassa.
25.2.2016 12:58

Kuuleman mukaan aikuistunut tulokassuosikkimme Tiisu on julkaissut uuden kappaleen videoineen. Talvisessa suomalaispikkukaupungissa elämisen glamouria esittelevä Kuka sillä aasilla ratsastaa -pätkä on yhtyeen nokkamies Henrik Illikaisen yhdessä Anton Baerin kanssa käsikirjoittama ja Baerin ohjaama, voit katsoa lopputuotteen alta:

YouTube video

Kyseessä on ensimmäinen single Tiisun Paska kaupunni -työnimellä kulkevalta, ensi syksynä ilmestyvältä kakkospitkäsoitolta.

Huomenna perjantaina (26.2.) ohjeistamme kaikkia Tiisun, Olavi Uusivirran, Saimaan ja Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen -keitoksen ystäviä suuntaamaan Tampereen Klubilla ja Pakkahuoneella järjestettävään Valtterin Talviriehaan, josta ajantaisaisimmat tiedot löytyvät täältä. Myös kolmena edellisenä juhannuksena hurmannut, varsinainen Valtteri Festival ollaan järjestämässä cityjuhlijoiden iloksi jälleen 24.25.6.