Huh! Katsomo sortui Snoop Doggin keikalla – toistakymmentä loukkaantui

Vakavammilta haavereilta onneksi vältyttiin.
6.8.2016 17:37

Useiden ihmisten kerrotaan loukkaantuneen Snoop Doggin ja Wiz Khalifan yhteiskeikalla New Jerseyn Camdenissa eilen illalla puoli yhdentoista aikaan. Syy: eturivissä fiilistelleiden alta sortunut katsomorakennelma.

Ensitietojen mukaan yllättävän tapauksen kerrottiin vahingoittaneen peräti 42 paikalla ollutta. Tuoreemmat infot kuitenkin oikoivat välikohtauksessa loukkaantuneiden lopulliseksi lukumääräksi noin 10–15 henkilöä. Camdenin poliisin mukaan supervakavilta haavereilta on näillä näkymin vältytty.

Että miltähän tämä mahtoi näyttää? Muun muassa Twitter-käyttäjä @courtney_bash onnistui tallentamaan romahdushetken videolle.

Kaikkea sitä. Tuoreessa muistissahan ovat vielä Rock Am Ring -jättifestareilla sattuneet peräti 80 loukkaantumista, joiden vuoksi koko tapahtuma päätettiin lopulta keskeyttää. Tosin Saksassa syynä olivat ukkosmyrskyt.

Lisää luettavaa