Useista klassikkotason kauhuelokuvista tuttu ohjaaja John Carpenter on jälleen kiireisenä musiikkihommissa. Consequence uutisoi, että Carpenter aikoo julkaista Anthology II -albumin, joka sisältää uusiksi äänitettyjä versioita herran säveltämistä leffateemoista. Kappaleet ovat peräisin vuosina 1976–88 julkaistuista elokuvista.
Mukana on uudelleen tulkittuja sävellyksiä esimerkiksi sellaisista merkkiteoksista kuin The Thing – ”se” jostakin, Pako New Yorkista, Halloween III – pahuuden yö, Säpinää Chinatownissa, Pahan kehä ja Hyökkäys poliisiasemalle. Carpenterin soittokumppaneina ovat uudella levyllä toimineet ohjaajan poika Cody sekä kummilapsi Daniel Davies.
Esimauksi tulevasta Carpenter tarjoaa Halloween III:n tehdyn Chariots of Pumpkins -teemabiisin. Kuuntele tuotos ylempää löytyvän Youtube-upotuksen avulla. Tyylikästä kamaa!