Kauhurokkari Marilyn Manson huolissaan siitä, miten korona ja rajoitukset vaikuttavat henkisesti – ”Eskapismi on todella tärkeä asia juuri nyt”

Manson toivoo uuden levynsä auttavan ihmisiä pääsemään hetkeksi irti korona-arjesta.
9.9.2020 15:28

Uuden We Are Chaos -albuminsa tulevana perjantaina (11.9.) julkaiseva Marilyn Manson antoi lausuntoja Consequence Of Soundille uuden levynsä tiimoilta ja puheenaiheeksi nousi luonnollisesti myös korona ja pandemian vaikutukset. Manson sanoo toivovansa, että pandemiallakin on oma hopeareunuksensa, mutta pelkää, millaisia jälkiä se jättää karanteenissa oleviin ihmisiin psyykkisesti.

”Meidän vanhempamme ja heidän vanhempansa ovat kokeneet vieläkin kovempia vastoinkäymisiä elämässään sodista lamaan ja muihin tauteihin. Minä toivon, että kenties tämän myötä voisimme lakata keskittymistä kaikkiin kulttuurimme negatiivisiin asioihin ja yrittää selvitä yhdessä. En yritä kuulostaa miltään John Lennonilta, mutta jos joskus tulee aika, jolloin eri kulttuureja, elämäntyylejä, sukupolvia, sukupuolia, rotuja ja jopa uskontoja edustavat ihmiset pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen, nyt olisi siihen todella hyvä hetki”, Manson toteaa.

”Ja jos pystyn uuden levyni kanssa tuomaan jollekin edes vähän onnea ja auttaa pitämään pään kasassa, [se olisi hienoa]. Olen nimittäin erityisen huolissani siitä, miten niin pitkään omassa kodissaan lukkojen takana oleminen tekee mielenterveydelle. Olen itse kamppaillut niiden asioiden kanssa koko elämäni ja äitini eli pitkään diagnosoimattoman skitsofrenian kanssa, joten tiedän, miten rankkaa on elää ilman oikeaa tukea ja huomiota, jota ihminen tarvitsee perheeltään tai terveydenhoitajilta.”

”Eskapismi on todella tärkeä asia juuri nyt. En tiennyt levyä tehdessäni olevani nyt eristyksissä, mutta siitä tuli hyvä pakopaikka. On mielenkiintoista nähdä, mitä ihmiset ajattelevat siitä, kun se jukaistaan – toivottavasti he tulkitsevat sitä tavalla, jota en itse osannut edes ajatella.”

Manson sanoo itse pärjänneensä varsin hyvin koronan keskellä eikä se ole vaikuttanut suuresti rokkarin elämään muulla tavalla kuin tyhjentämällä keikkakalenterin.

”Olen onnekas siinä mielessä, etten muutenkaan halua käydä ulkona ja olla sosiaalinen. Mutta se, etten pääse kiertueelle, on jättänyt tyhjän kolon, koska siihen olen niin kiintynyt eikä minulla ole nyt sitä rakastamaani rutiinia, että pääsen laulamaan ja esiintymään ihmisten edessä. Niinpä olen keskittynyt enemmän taiteeseen. Myönnetään, että olen myös katsellut enemmän tv:tä ja elokuvia kuin ehkä pitäisi, mutta olen yrittänyt pysyä myös tuotteliaana”, Manson sanoo.

Lisää luettavaa