Keikkakesä 2019 sen kuin komistuu – Alice in Chains saapuu jopa kahdelle keikalle Suomeen!

15.11.2018 10:00

Tervehdys, hyvä yleisö! Meillä olisi teille iloisia uutisia: korvanappiimme tuli tieto, että raskaan rockin ikoni Alice in Chains saapuu konsertoimaan maahamme. Eivätkä Seattlen kasvatit tyydy yhteen esiintymiseen, vaan kokoonpano soittaa saman tien kaksi keikkaa – Helsingissä ja Oulussa.

Oulussa orkesteri esiintyy Energia-areenalla 15. kesäkuuta ja Helsingissä puolestaan Kaisaniemessä 16. kesäkuuta. Konserttien lipunmyynti avautuu tiistaina 20. marraskuuta Tiketissä ja Lippupisteessä. Oulun-konserttiin tulee myyntiin sekä katsomopaikkoja että permantopaikkoja. Katsomopaikat myydään Lippu.fi-palvelussa, permantopaikat molemmissa lippukaupoissa. Helsingin-keikalle tulee myyntiin vain permantopaikkoja. Pääsylippujen hinnaksi on määritelty 69 euroa. Molempien konserttien ikäraja on K-18.  

Soundi on tapahtumien yhteistyökumppani, ja tarjolla on tämän myötä myös rapea Alice in Chains -kilpailu. Vastaa vain helppoon kysymykseen, niin saatat pokata vaivan palkaksi liput joko Ouluun tai Helsinkiin, kumpi keikka sinulle sopiikaan paremmin. Lisätietoa täällä!

Lisää luettavaa