Keikkatietoja: Youth Gone Wild soimaan – Skid Row saapuu ensi keväänä Suomeen

27.9.2019 10:00

Jälleen olisi tarjolla yksi merkintä lisää kevään keikkakalenteriin. Ensi kesän kynnyksellä pääsee fiilistelemään aitojen kasarirockhittien parissa, kun alan asiantuntija Skid Row saapuu Suomeen. Yhtye konsertoi Helsingin The Circus -klubilla 8. toukokuuta.

Ilmeisesti tarjolla on 18 and Life-, I Remember You– ja Youth Gone Wild -hittien lisäksi tuoreempaakin tuotantoa, sillä bändi työstää parhaillaan uutta levyä. Albumin tuottaa Michael Wagener, jonka kanssa Skid Row teki 1980–90-lukujen vaihteessa myös suurimmat hittinsä. Ja miksasihan Wagener joutessaan myös Metallican Master of Puppetsin, noin muun muassa.

Keikan liput tulevat myyntiin Lippupisteessä 30. syyskuuta. Pääsylippujen hinnat ovat alkaen 34,50 euroa. Soundi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa