Keikkoja: ZZ Top, Soilwork, Asking Alexandria, Skogen Brinner ja muita

Amerikkalaislegenda ZZ Top saapuu ensi kesänä Suomeen. 45-vuotista taivalta juhlistava trio esiintyy seuraavasti:

13.06. Oulu, Raatin stadion
14.06. Helsinki, Kaisaniemen puisto (Rockin’ Hellsinki)

Ruotsalainen Soilwork palaa Suomeen pikaisesti – yhtyehän soitti juuri muutaman keikan näissä maisemissa. Helsingin The Circuksessa 21. maaliskuuta on kuitenkin luvassa erikoiskonsertti, sillä metalliyhtye kuvaa esiintymisensä ensimmäistä dvd-julkaisuaan varten. Tulevan konserttitalnnetneen ohjauksesta vastaa Ville Lipiäinen, jonka viimeisin työnäyte on Nightwishin Showtime, Storytime.

Soilworkin Helsingin-konsertti tulee olemaan yhtyeen ainoa esiintyminen Pohjoismaissa ensi keväänä. Luvassa on toki myös yllätyksiä ja erikoisvieraita.

Viime kesän Tuskan-keikkansa perunut metalcore-yhtye Asking Alexandria tekee uuden yrityksen. Orkesterin on nimittäin määrä soittaa Helsingin The Circuksessa maanantaina 10. marraskuuta – kyllä vain, melkein vuoden verran tuohon keikkaan on vielä aikaa.

Ruotsalainen 70-lukulainen hardrock-tulva ei ole näköjään loppumaan päin. Nyt Suomeen saadaan kenties se kiinostavin nimi, sillä Skogen Brinner soittaa Seremonian kanssa seuraavasti:

29.01. Bar Loose, Helsinki
30.01. Lutakko, Jyväskylä
31.01. Vastavirta, Tampere
01.02. Dynamo, Turku

Black Sabbathia ja vaikkapa Count Ravenia on tietenkin kuunneltu Skogen Brinnerinkin porukoissa. Tsekkaa tästä:

Eikä unohdeta berliiniläistynyttä brittiläistä elektronisen musiikin nimeä Planningtorockia (aka Jam Rostron), joka konsertoi Helsingin Ääniwalli-klubilla lauantaina 1. maaliskuuta.