Kiinnostavia elokuvauutisia: Mika Kaurismäki puuhaa dokumenttielokuvaa Hassisen Koneesta

13.10.2022 10:27

EDIT 13.10. klo 12.55: Kas, onhan tästä ollut näemmä Hassisen FB-sivulla juttua aiemminkin. Yhtye peräänkuuluttaa yleisöltä kaikenlaisia omia muistoja yhtyeestä, joten klikkaa itsesi tänne ja anna palaa!

Kas vain, Suomen elokuvasäätiön sivuilta löytyy varsin kiinnostavia asioita. Sivuille on nimittäin listattu erinäisiä projekteja, joille säätiö on myöntänyt tukea, ja mukana on teos nimeltä Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin. Hyvä!

Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin on dokumenttielokuva yhtyeestä, joka muistetaan lyhyestä iästään huolimatta edelleen yhtenä ikonisimmista suomirockin bändeistä kautta aikojen. Elokuva kertoo paitsi yhtyeen 40-vuotisjuhlakonsertista ja siihen valmistautumisesta myös yhtyeen historiasta ja sen jäsenten kasvusta nuorisojulkkiksista aikuisiksi”, tukipäätöksen yhteydessä kerrotaan. Dokkarin ohjaajaksi on merkitty Mika Kaurismäki, joka myös tuottaa elokuvan.

Elokuvalle on myönnetty tuotantotukea 20 000 euroa. Suurimmat tukipotit korjasivat tällä kertaa Tiina Lymin ohjauksessa syntyvä Myrskyluodon Maija (920 000 €), Pirjo Honkasalon ohjaama Orenda (850 000 €) ja Lauri Maijalan Prinsessa Pikkiriikki – Aikuiset Himpskattiin! (775 000 €).

Lisää luettavaa