Kiss-nokkamies Paul Stanley häärää studiossa – Työn alla mielenkiintoinen ja yllättävä projekti

Kyseessä on Stanleyn R&B-projektin ensimmäinen julkaisu.
24.12.2018 09:43

Massiiviselle jäähyväiskiertueelleen valmistautuvan Kissin nokkamies Paul Stanley on parhaillaan studiossa, mutta ei suinkaan Kiss-tunnelmissa. Työn alla on nimittäin Stanleyn R&B-sivuprojekti Soul Stationin ensimmäinen albumi.

Soul Station sai alkunsa, kun Stanley halusi tehdä kunniaa suuresti rakastamalleen musiikkityylille, josta rokkarin mukaan puuttuu tänä päivänä sielu. Niinpä hän kutsui hyviä ystäviään koolle ja perusti 10-henkisen Soul Station -yhtyeen. Soul Station debytoi livenä syyskuussa 2015 esittäen muun muassa Smokey Robinsonin, Temptationsin, Al Greenin ja Isley Brothersin kappaleita.

”Motown, Philly soul ja Stax/Volt ovat tänä päivänä valitettavasti liian nostalgisia ja niitä käytetään vain loopeissa ja sämplättynä sen sijaan, että ihmiset kuulisivat näitä hienoja kappaleita. Kukaan ei tänä päivänä esitä sitä mahtavaa materiaalia livenä hyvin. Se, mitä nykyään pidetään R&B:nä, on yleensä tietokoneella ja rumpukoneilla tehtyä. Ajattelin sitä paljon ja muutama vuosi takaperin sain mahdollisuuden pistää pystyyn jotain, mistä kehittyi Soul Station”, Stanley kertoi myöhemmin Rock Cellar Magazinen haastattelussa.

Lisää luettavaa