Kitaravirtuoosi Vinnie Moore tulee Suomeen – Konserttipäivä siirtyi pidemmälle kevääseen

Lauteilla lisäksi Petteri Hirvanen Group sekä Elmo Karjalainen.
28.12.2021 09:36

Neoklassisen tyylisuunnan arvostetuimpien kitaristien joukkoon lukeutuva, Alice Cooperin yhtyeessä Hey Stoopid -levyn aikoihin vaikuttanut sekä UFO:n kitaristina vuodesta 2003 toiminut virtuoosi Vincent ”Vinnie” Moore yhtyeineen saapuu Suomeen. Mooren oli tarkoitus konsertoida Suomessa jo helmikuussa, mutta vallitsevan koronatilanteen vuoksi konserttipäivä on siirretty myöhempään kevääseen.

Vinnie Moore esiintyy bändinsä kanssa Espoon Louhisalissa 28. toukokuuta. Lämmittelijöinä toimivat konkarikitaristi Petteri Hirvasen luotsaama PHG sekä Elmo Karjalainen (Kilpi, Deathlike Silence).

Aiemmalle päivämäärälle ostetut liput käyvät sellaisenaan myös toukokuussa. Liput voi myös halutessaan palauttaa Lippupisteelle 4.2.2022 mennessä.

 

Lisää luettavaa