Kitaristisuuruus muistelee melko pinnallisia syitä, joiden takia sai aikoinaan potkut Ozzy Osbournen bändistä

12.9.2024 21:58

Dokken-yhtyeen riveissä mainetekoja tehtaillut kitaristi George Lynch lukeutuu epäilemättä 80-luvulla pinnalle nousseiden tiluttajasankareiden kärkikastiin. Ei siis mikään ihme, että kitaristien suhteen hyvävainuinen Ozzy Osbourne iski aikoinaan silmänsä mieheen edesmenneelle Randy Rhoadsille korvaajaa etsiessään.

Yhteistyö ei lopulta päässyt kunnolla vauhtiin, sillä sekä Ozzyllä että Sharon Osbournella oli omat, jokseenkin pinnallisiksi tulkittavat syynsä katkaista orastava yhteistyö kitaristin kanssa.

”Noh, se ei ollut ensimmäinen kertani ehdolla siihen pestiin. Se oli itse asiassa kolmas”, Lynch sanoo Ultimate-Guitar.comin haastattelussa. ”Olin sillä fiiliksellä, että ’okei, tällä kertaa ollaan liikkeellä tosissaan. Tällä kertaa onnistaa.’ Minulla oli myös aikaa valmistautua.”

”[Ratt-kitaristi] Warren DeMartini opasti minua, sillä en ollut erityisen hyvä purkamaan kaikkea osiin, ja Randy Rhoadsin matsku on todella vaikeaa. Se on hyvin epätavallista ja poikkeaa omasta tyylistäni. Ihmettelin, että ’mitä helvettiä hän oikein soittaa tässä kohdassa? Ajoitus on kummallinen ja sointu… en tajua tästä mitään.’ Warren auttoi minua selvittämään nämä mysteerit.”

”Sitten menin paikalle. Tunsin materiaalin. He lennättivät minua ympäriinsä. Lensin Skotlantiin, Irlantiin, Englantiin ja sitten taas takaisin Texasiin treeneihin. Olin mukana rundilla, mutta en noussut kertaakaan lavalle. Soitin hänen kanssaan soundchekeissä ja tuollaisissa. Hengailin bändin kanssa. Luulen, että he halusivat nähdä kuinka kemiat natsaavat yhteen kaikkien kanssa.”

”Mutta heillä oli pari ongelmaa. Ozzylla oli ongelma lyhyiden hiusteni kanssa. Ja sitten hänen vaimollaan [Sharon Osbourne] oli ongelma vihreän kitarani kanssa. Hänen mielestään se näytti räältä. Hän ei välittänyt miltä se kuulosti tai mitä soitin.”

Lisää luettavaa