Klamydian juhlakiertue sai ikävän päätöksen

2.12.2013 21:12

Juuri loppuunmyydyn laivaristeilynsä päätähtenä esiintynyt Klamydia on joutunut perumaan 25-vuotiskiertueensa kolme viimeistä konserttia. Peruuntumiset koskevat seuraavia tapahtumia:

05.12 Forssa, Bar 54
06.12. Kurikka, Pitkä-Jussi
07.12. Vaasa, Amarillo

Peruuntumisten taustalla on kitaristi Jakke Helinin murrettua ranteensa. Muusikko oli astunut Klamydian keikkabussista jäiselle maalle ja ottanut kaatuessaan kädellään vastaan – ja varsin hyvinhän siinä ei sitten käynytkään.

Klamydia aikoo soittaa korvaavat keikat ensi kevään aikana. Seuraava rundi starttaa helmikuussa ja kestää ”koko loppuvuoden”.

– Olemme muistaakseni peruneet yhden keikan koko bändin aikaisemman historian aikana, laulaja Vesa Jokinen sanoo.

Viime aikojen juhlavampiin Klamydia-uutisiin kuuluvat palkinnot pitkän uran johdosta. Yhtye on nimittäin vastaanottanut Pohjalainen-lehden jakaman Vaasan Jaakkoo -kunnianosoituksen sekä Pohjanmaan liiton kulttuurilautakunnan myöntämän ”vuoden 2013 kulttuuripalkinnon”.

Lisää luettavaa